Veera

Huomenna tulee kaksi viikkoa Veeran poismenosta. Ikävä on vieläkin suuri. Mortti ei tunnu kauheasti ihmettelevän. Taisi aavistaa. Mortti on ollut todella huomion kipeä nämä kaksi viikkoa. Kiehnää jatkuvasti kun olen kotona. Nukkuu vieressä ja usein jopa sylissä. On muutettu Mortin kanssa monta kertaa vuosien aikana. Luulin että tottunut muutoksiin. Taitaa olla vaan yksinäistä silläkin kun tottunut että Veera kaverina vaikkei aina olekaan näkyvissä.

Perjantaina töistä tullessa huomasin eläinklinikalta tulleen viestin että uurnan voi noutaa. Tuntui pahalta, mutta pakko tehdä. Sain sanottua asiani mennessäni. Kun sain pahvisen paketin käteeni ja osanotot olin purskahtaa itkuun. Sain pidäteltyä autolle asti. Piti tehdä pieni ajelu vielä että sain rauhoituttua. Miten voikaan surra sitä pientä karvaotusta joka oli aina piikkinä lihassa sekä itselle että Mortille. Näen edelleen silmissäni sen anovan katseen jonka näin viimeisenä. Miksen reagoinut aiemmin toisen pahaan oloon :(

Eilen sain avattua paketin ja otettua uurnan esille. Paljon tuhkaa niin pienestä kissasta tuskin jäi. Painoi 1,6 kg viimeisessä punnituksessa. Tänään vien uurnan maalle. Veera haudataan koirien viereen takapihalle. Käydään Mortin kanssa moikkaamassa kun maalla käydään.