14.1.2016

Raidallista

Aloitin sukat jo viikko sitten. Jotenkin iski laiskuus eikä saanut mitään aikaan moneen päivään. Mallikin tuntui jotenkin tylsältä. Alunperin aloitin nämä kun en osannut päättää mitä teen ja löytyi sopivat langat helposti.


Lankoina siis Novita Nallea, vihreää, harmaata ja Kukkaketo sinikelloa. Malliksi otin uusimmasta Novitan sukkalehdestä mallin 8 Taikaraita. Alkuperäisessä ohjeessa lankoina Nallea ja Nalle taikaa; harmaata, grafiitti ja Nalle Taika jäätelö. 

Muunsin myös kuviota sen verran että varsi/kantapää on raidoitettu erilailla. Varresta jäi 4 raitakerrosta tekemättä ja aloitin raidoituksen terään vasta kiilakavennusten jälkeen, vaikka ohjeessa vain kantalappu ja -pohja yksivärisiä. 


Harvemmin on tullut näin kauan (viikko) neulottua yhtä paria sukkia. Jotenkin vaan oli tylsä tehdä ja lankakin tietysti ohuempaa. Mutta tulipa valmiiks kun päätin että seuraavia en aloita ennen kun nämä valmiit. 


Omaa silmää värit ei niin miellytä, mutta silti oikeestaan ihan kivat.. toivottavasti saaja tykkää. Itsehän antoi vapaat kädet värien ja mallin suhteen ;)

Sukkien koko 42/43
puikot 2.25 ruusupuiset
silmukoita ohjeen mukaiset 64

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti